Sivut

Titta

Tällä sivulla kerron itsestäni.


Olen 12-vuotias, mutta kohta 13-vuotias tyttö Mikkelistä. 

Ratsastus harrastus alkoi jossain vaiheessa vuonna 2010. Ykkösluokan aikoihin se kuitenkin alkoi. Muistan sen automatkan kun isä soitti tallille ja varasi minulle sekä pikkusiskolleni paikan tiistain 30min talutukseen. 

Ensimmäisen 
ratsastuskerran muistan liiankin hyvin. Relanderin ponitallilla kävimme kaksi vuotta, siinä ajassa en siellä oppinut oikein mitään.


Kuitenkin luokkalaiseni alkoi käydä Kekkolassa, ja olin hänen mukanaan aina välillä. Sen innoittamana kävimme kaksi kertaa Kekkolassa, ja kesä loman jälkeen vaihdoimme sinne. Ensimmäisen "Kekkolan vuoden" aikana opin enemmän mitä kahdessa vuodessa Rellulla. Vuoden Kekkolassa käynnin jälkeen siskoni lopetti ratsastuksen, ja minä jatkoin, ja jatkan yhä. Nyt olen siis noin 4 vuotta Kekkolassa käynyt.

Tuossa pari vuotta sitten kävimme yhtä ponia katsomassa, mutta se ei ihan sopinut meille, ja se asia sitten vähän jäi eräistä syistä. Kuitenkin nyt olemme isän ja äidin kanssa päättäneet, että on aika hankkia se oma poni. Tarkkaa ajankohtaa en vielä tiedä, mutta toivottavasti vielä vuoden 2016 puolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti